Meistä

Meidän historiamme

Olen Jonas Eiring ja avasin keittiötarvikeliike Eiringin vuonna 2005.  Synnyin Ruotsissa ja opiskelin arkeologiaa Tanskassa sekä Australiassa. Työskentelin vuosia arkeologisten projektien parissa Kreikassa, Italiassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Näihin aikoihin kiinnostukseni ruoanlaittoa kohtaan heräsi ja opin paljon paikallisesta keittiöstä sekä raaka-aineista.

 Suomeen muutettuani päätin avata liikkeen ja huomasin, että monet keittiötarvikkeet ja raaka-aineet joita olin tottunut käyttämään eivät olleet saatavilla. Tavoitteeni silloin kuten nykyäänkin on tarjota tuotteita, joita itse käyttäisin ja joita on vaikea löytää.

Liike avasi ovensa pienenä putiikkina Korkeavuorenkatu 15:sta. Vuonna 2009 muutimme suurempiin tiloihin Korkeavuorenkatu 19:sta. Viisi vuotta myöhemmin muutimme takaisin numero 15:sta, jossa olemme yhä. Nettikauppamme avautui vuonna 2012.

Alusta asti olen ollut tarpeeksi onnekas olemaan ympäröity intohimoisten ja energisten työntekijöiden toimesta. Tällä hetkellä henkilökuntaamme kuuluu: Terhi, Janne, Anni ja minä. Palvelemme teitä parhaamme mukaan liikkeessä sekä vastaamme puheluihin ja sähköposteihin.

Asiakaskuntamme jatkaa laajentumista. Monet asiakkaistamme ovat olleet mukana alusta alkaen ja meille on suuri ilo toivottaa sekä uudet että vanhat asiakkaat tervetulleiksi. Vuosien varrella olemme järjestäneet ruoanlaittokursseja ja muita tapahtumia sekä olemme aina avoimia uusille ehdotuksille.

Meidän myymälämme

Tiimimme

Terhi, Janne ja Jonas toimittavat.

  • Ilmainen toimitus

    Ilmainen toimitus yli 50 € tilauksille Suomessa ja 750 kr Ruotsissa.

  • Nopea toimitus

    Nopea toimitus ja henkilökohtainen palvelu.